Työ- ja elinkeinoministeriön rahoittama Tuu mukaan2 -hanke toteutti toistamiseen nuorten kotoutujien kesäkurssin 6. – 8.8. Ruokolahdella. Edellisen kerran kurssi järjestettiin elokuussa 2018. Myös tänä vuonna kurssin toteutuksessa oli mukana Liikunta Yhdistää -hanke.

Tällä kertaa kurssille osallistui 14 nuorta. Määrä oli edellisvuotta vähäisempi, sillä useilla nuorilla olivat opinnot juuri alkaneet tai kesätyöt olivat vielä kesken. Toista vuotta jatkunut hanke on siten täyttänyt tehtävänsä ja edistänyt nuorten kotoutumista ja yhteiskuntaan kiinnittymistä.

Kesäkurssilla Seurakuntaopiston Jaakkiman kampuksella nuoret opiskelivat suomen kieltä. Painopisteenä oli tänä kesänä suomalainen luonto. Aiheeseen liittyen pidettiin muun muassa tietokilpailu ja hyvin nuoret siinä pärjäsivätkin. Eläimet ja kasvit tunnistettiin helposti! Kurssi sisälsi myös retkeilyä Myllykosken upeassa maastossa. Jalkapalloa päästiin pelaamaan Ruokolahden urheilukentällä. Kurssiolympialaiset kokosivat nuoret ja kurssin vetäjät kisailemaan yhdessä erilaisissa hauskoissa lajeissa kuten huutojuoksussa ja rännipallossa. Rantasauna lämmitettiin molempina iltoina ja rohkeimmat uskaltautuivat uimaan. Makkaran ja lettujen paisto illan hämärässä oli varmasti elämys monelle nuorelle.