18.12.2020

Koronavirustartunnan on vanhusten asumispalveluyksikössä Pieksämäellä saanut yhteensä 19 asukasta ja 28 työntekijää.

Kirkkopalvelut-konserniin kuuluvan Valona Vanhuspalvelujen asumispalveluyksikössä Pieksämäellä on entisten tartunnan saaneiden lisäksi kaksi työntekijää saanut koronavirustartunnan. Asukkaat ja työntekijät testattiin eilen torstaina 17.12. Tulokset tartunnoista varmistuivat eilen ja tänään.

”Osa koronaan sairastuneista työntekijöistämme on päässyt jo takaisin työnsä pariin. Arki asumispalveluyksikössämme sujuu nyt rauhaisasti. Koronaan sairastuneita asukkaita hoidetaan omassa kerroksessaan, jossa hoitotyön tekevät Pieksämäen kaupungin hoitajat”, kertoo Valona Vanhuspalvelujen palvelujohtaja Susanna Pirttiaho.

Valona Vanhuspalvelujen vakituinen henkilöstö on tehnyt ylimääräisiä työvuoroja ja moni Kirkkopalvelut-konsernin työntekijä on vapaaehtoisesti tullut avuksi vanhustenhoitoon. Työvoiman tarvetta on jatkossakin. Kauempaa tuleville vapaaehtoisille voidaan tarjota ilmainen majoitus oppilasasuntolassa.

”Henkilöstön riittävyyden turvaamiseksi olemme välittäneet vapaaehtoisverkostoihin toiveen, jotta saisimme lisätyövoimaksi koulutettuja hoitoalan ammattilaisia. Nyt onneksemme tämä on tuottanut tulosta. Joulun henkilöstötilanne vaikuttaa hyvältä, mutta pyhien jälkeen tarvetta varmasti vielä on”, Pirttiaho kertoo.

Valona Vanhuspalveluissa todettiin maanantain 14.12. vastaisena yönä koronavirustartunnasta aiheutunut kuolemantapaus asumispalveluyksikön asukkaalla. Yksityisyydensuojan takia emme kerro tapauksista enempää. Mahdollisista kuolemantapauksista tiedotamme seuraavaksi maanantaina 21.12.

Valona Vanhuspalvelujen asumispalveluyksikön henkilökunnan ensimmäinen tartunta todettiin 3.12. Viimeiset kaksi tartuntaa työntekijällä todettiin torstaina 17.12. ja perjantaina 18.12.

Asukastartunnoista saatiin tieto kymmenen asukkaan osalta maanantaina 7.12. Viimeinen asukastartunta todettiin sunnuntaina 13.12.

Pieksämäen kaupunki on testannut Valona Vanhuspalvelujen asumispalveluyksikön asukkaat ja henkilökunnan yhteensä seitsemän kertaa 4.12. alkaen. Viimeinen testaus tehtiin 17.12. Pieksämäen kaupunki testaa Valonan asukkaat ja henkilökunnan seuraavan kerran tiistaina 22.12.

Valona Vanhuspalveluissa on kaikkiaan 65 tehostetun palveluasumisen hoitopaikkaa ja henkilökuntaa reilut 40.

Valona Vanhuspalveluissa käynnistettiin keskiviikkona 9.12. kaupungin toimesta terveydenhuollon yksikkö, jossa hoidetaan koronavirukseen sairastuneet asukkaat. Lisäksi kaupunki tukee Valonan sosiaalihuollon asumispalveluita siten, että henkilökuntavajetta paikataan kaupungin hoitohenkilökunnalla ja hoitotyötä johtaa kaupungin nimeämä vastuusairaanhoitaja.

Koronapotilaille avataan lauantaina oma puhelinlinja

Koronaosaston potilaiden omaislinja avataan lauantaina 19.12. Pieksämäen kaupungin omaislinja palvelee koronatartunnan saaneiden asukkaiden omaisia päivittäin klo 13-14 numerossa 044 368 6869. Koronapotilaiden puhelimeen pyydetään omaisilta mahdollisimman lyhyitä tiedusteluja, jotta mahdollisimman moni ennättää saada tietoja läheisistään.

Keskustelupuhelimet palvelevat omaisia ja työntekijöitä

Valona Vanhuspalvelujen omaispuhelimessa päivystetään päivittäin klo 10-15. Puhelinpäivystyksestä vastaavat karanteenissa olevat hoitajat. Omaispuhelimeen voi soittaa ja kysyä kuulumiset oman läheisensä voinnista.

Pieksämäen seurakunnan keskusteluapupuhelin on auki Valona Vanhuspalvelujen omaisia ja henkilökuntaa varten. Puhelimesta saa päivystävän papin kiinni. Seurakunnasta on myös varattu tila keskusteluja varten. Siten keskustelut voidaan käydä puhelimitse tai kasvotusten.

Valona Vanhuspalvelujen omaispuhelimen numero on 020 754 2222. Omaispuhelimessa päivystetään päivittäin klo 10-15. Puhelut omaispuhelimeen ovat sallittuja ainoastaan ikäihmisten omaisille. Päivystäjät selvittävät asioita parhaansa mukaan ja soittavat takaisin.

Pieksämäen seurakunnan päivystävän papin numero on 044 737 2219. Tämä numero on tarkoitettu ainoastaan Valona Vanhuspalvelujen asukkaiden omaisille ja henkilökunnalle.

Mahdollisista kuolemantapauksista tiedotamme maanantaina 21.12. klo 17 jälkeen.

Lisätiedot:

Susanna Pirttiaho
palvelujohtaja
Valona-hyvinvointi
040 529 6699
susanna.pirttiaho@valonahyvinvointi.fi

Leena Piirto
viestintäjohtaja
Kirkkopalvelut
040 182 7264
leena.piirto@kirkkopalvelut.fi