Tukipalvelut räätälöidään tarpeiden mukaan
Lastenkoti Valonan monipuolisiin tukipalveluihin kuuluvat perhetyö, psyykkinen hoitotyö ja päihdetyö.
Perhetyön tavoitteena on tukea ja vahvistaa vanhemmuutta sekä lasten ja vanhempien välistä suhdetta. Työskentelemme yhdessä perhettä kunnioittaen; oma perhe on lapsen paras asiantuntija. Perhetyö tukee arjen hallintaa. Siihen sisältyy keskusteluja, arviointia ja havaintojen tekemistä sekä palveluohjausta. Perhetyötä toteutetaan sekä lastenkodilla että perheen kotona. Perhetyötä toteuttaa perhetyöhön suuntautunut ohjaaja yhdessä lapsen omaohjaajan kanssa.
Psyykkinen hoitotyö on lapsen ja nuoren tarpeiden mukaisesti tiivis osa arkea. Lastenkoti Valonan koulutettu henkilökunta työskentelee ennaltaehkäisevästi ja korjaavasti psyykkisen hoitotyön viitekehyksessä. Yksikössä tapahtuvan työskentelyn tueksi hankitaan psykiatrisia konsultaatio- ja hoitopalveluja Coronaria Tietotaidolta. Lisäksi käytettävissä ovat Pieksämäen kaupungin perheneuvolan palvelut.
Päihde- ja riippuvuustyöskentelyn asiantuntijana ja toteuttajana on kokenut päihdetyöntekijä. Kolmesta viiteen tapaamiskertaa sisältävän arviointi- ja motivointityöskentelyn lisäksi voidaan toteuttaa pidempikestoinen päihdetukityöskentely. Viitekehyksenä on ratkaisukeskeisyys ja menetelminä käytetään yleisimpiä päihdetyön menetelmiä. Mahdolliset laboratoriotestaukset tehdään yhteistyössä Pieksämäen kaupungin päihdepoliklinikan kanssa.